Sorrow came to visit us today
Was the longest day, was the loneliest day
Sorrow came to steal our hope away
Only tears can tell
Of this holy hour

This mountain's high, too high for us
This mountain's high, too high for us
Too high

Delirious - This mountain´s high

Kyseinen kappale tuo mieleen viime vuoden. Kaksi kuolemaa. Naapuri ja pastori. Syöpä ja junaonnettomuus.

Olen siinä mielessä onnellinen, että kukaan minulle läheinen henkilö ei ole kuollut. Isovanhemmatkin ovat vielä elossa. Olen ollut vain kahdissa hautajaisissa. En tiedä kuolemasta mitään, en tiedä menetyksestä mitään. Olen seurannut kuinka kaksi ystävääni ovat yrittäneet päästä eteenpäin elämässään isänsä kuoleman jälkeen. Se ei ole näyttänyt helpolta.

Pelkään kuolemaa. Sattuuko se, tajuaako sitä? Mikä kuolema oikeastaan on? Saako ruumis niin kovan fyysisen rasitteen, ettei sitä pysty kestämään vai loppuuko elämä silloin kun ei enää jaksa taistella elossapysymisen puolesta? Uskon, että elämä ei pääty kuolemaan. Itse olen menossa taivaaseen, muiden kohtaloista en voi tietää. Silti tuntuu absurdilta ja surulliselta, että joskus en enää olisi täällä. Keräämäni omaisuus sekä hautakivi olisivat ainoa muistutus menneestä olemassaolostani. Vuosien myötä unohtuisin lähimmäistenikin mielistä. Surullisinta olisi tietenkin päätyä lehtiotsikoihin: LOJUI SEITSEMÄN VUOTTA KUOLLEENA KOTONAAN, NYT VASTA LÖYDETTIIN